Tarinani alkoi, kun keskikesän telttareissu Torniojokivarressa muuttikin suunnitelmia minun pyrkiessäni
maailmaan. Tuli hoppu synnytyssairaalaan, tulla putkahdin maailmaan muitta mutkitta ja karjuin heti lujaa musta pitkä tukka päässä.
Mummulassa sanottiin, että olin vähän omapäinen ja lujaluontoinen lapsi. Leikin paljon ja minulla oli aina
kavereita, koska meillä oli kotona hoitolapsia. Aamulla klo 6 tuli ensimmäiset hoitolaiset ja illalla kahdeksan pintaan lähti viimeiset.
Isä kalasti Perämerellä, meri olikin yksi elementti missä viihdyin. Meillä oli isän puinen kalastusvene millä
pääsi merelle saareen. Saari oli yllätyksiä ja seikkailuja täynnä, sinne ei voinut eksyä, sai rauhassa tutkia
maastoa ja tehdä majoja, joskus oltiin saaressa yötäkin teltassa. Uitosta karanneita uppotukkeja piti tähystää veneen keulasta, ne pulpahtivat merestä pintaan ja olivat pelottavia.
Kävimme talvella pilkillä, se oli hauskaa. Nuorena olinkin himopilkkijä, se on nyt vähän jäänyt kiireen keskellä vähemmälle. Mettästys oli myös perheessä tärkeä osa elämää. Etupäässä linnustus ja hirvenpyynti, isä ja veli toi lihaa pöytään. Ittekkin suoritin mettästyskortin heti, kun mahdollista.
Marjastus, sienestys olivat syksyn puuhia, pakasteet oli saatava täyteen. Äiti oli jättänyt minut vauvana
vaunuihin nukkumaan mettän reunaan ja paineli itte marjaan ja sieneen. Isompana sitten kerättiin kaverina marjoja. Hoitolasten iso katras vaati ruokaa ja marjat, sienet, riista ja kala oli tärkeä leivänjatke.
Mummuni leipoi ruisleivät meille, sen parempaa leipää en ole syönyt. Pottut ja porkkanat kasvatettiin mummulassa ja siellä oli myös lehmiä. Rakastin lehmiä, mummun kanssa pääsi tekemään navettakeittiöön lämpimän lehmän jauhosuuruksen, siihen laitettiin melassia mikä haisi hyvälle ja papan kanssa vietiin maitotonkat traktorin lootassa maitokopille. Kauppa-autosta mummu osti sinistä jenkkiä.
Hiihtäminen olisi ollut minun lajini, voitin usein koulun hiihtokisoissa, mutta ei vanhemmillani ollut mahdollisuutta minua siihen harrastukseen kuskata. Eihän siihen aikaan kuskattu harrastuksiin. Ja kamppeisiin olisi pitänyt satsata. Oli minulla kuitenkin sinivalkoinen Jussi hiihtopuku mistä olin ylpeä, kun se ostettiin niin tietenkin kasvunvaralla, joten se mahtui koko ala-asteen päälleni.
Aloitin partion, kun sinne pääsi kävellen ja pyörällä. Se oli kivaa, sai olla oma ittensä ja oppi uusia juttuja ja pääsi leirille, sai nukkua kavereitten kanssa puolijoukkueteltassa ja laavulla tulilla.
Kavereitten kanssa oltiin muutenkin illat pitkät ulkona, potkurit oli tärkeät talvella ja luistimet, iltaisin
luisteltiin ja pelattiin jääpalloa paljon. Kesäisin pyöräiltiin uimaan ja touhuttiin ulkona kaikenlaista, poliisi ja
rosvo, kymmenen tikkua ja rönttö oli suosikit, syksyn pimeillä sitten valopiiloa taskulampuilla.
Ala-aste oli oman kylän koulu, pieni ja turvallinen. Yläasteelle jouduimme isoon ja pelottavaankin kouluun. Siellä oli paljon oppilaita, luokkia meidänkin asteellamme 9kpl.Siellä piti vain oppia olemaan ja tultava
toimeen. Kesäkeleillä pyöräilimme ja talvella kävelimme koulumatkat, syksyllä kun joki jäätyi, koulumatka
lyheni huomattavasti, menimme jokijäätä polkua pitkin koululle. Olin aina keskiverto oppilas, käsityöt ja
liikunta oli hyvät. Menin mielellään kouluun vaikken niinkään välittänyt mitä siellä opiskeltiin, mutta oli
kavereita.
Veljen kanssa pääsi joskus kokemaan matikankoukut ja minkinloukut vanhalla Okkelilla. Otti minut
kaveriksi, jos sattui jäämään kiinni, niin oli oma pukkaaja mukana.
Lomilla oltiin paljon mettässä Savukosken kairassa, kämpillä ja joskus isän mettäkavereitten luona Martilla tai jokivarressa. Kämppäelämä on ollut pienestä asti tuttua.
Kemijoen uitto oli kesän kohokohta, YläKemillä ollessa näki, kun jätkät tulivat veneillä uiton matkassa ja
Jokisuulla näki sitten erottelun ja isot tukkisumat. Uitto työllisti paljon porukkaa. Joelle ei olisi saanut
mennä, mutta käytiin sitä aina kattomassa mikä on tilanne uitossa. Pelkäsivät että tippuu tukkien sekaan
eikä pääse ylös ja jää tukkisuman alle hukkumaan.
Koira on kuulunut elämääni nuoresta asti ja kuuluu edelleen ja oma pohjisnarttu on tärkeä osa minua.
Mummulassa oli myös koira.
Äiti teki pitkiä vaelluksia ukk-puistossa, sekä kesällä että talvella. Se oli vissiin hänen henkireikänsä
lastenhoidon arjesta. Ekat kerrat olen hänen kanssaan kävellyt ja hiihtänyt puistossa. Sittemmin yksin ja kavereitten kanssa jatkanut harrastusta.
Vaatteet sain serkuilta käytettyinä, isompana sitten äiti osti collegepaidan ja housut, kun koulu alkoi.
Polkupyöräni sain myös serkulta, häpesin sitä, kun siinä oli ruostetta ja se oli muutenkin ruma, mutta sillä
pääsi liikkeelle. Isompana sain sitten oman uuden polkupyörän. Makuupussia minulla ei ollut, nukuin
reissuissa isän sinisessä toppahaalarissa.
Näin kun muistelee elämää ja kasvua niin voi todeta, että olen Kemijokivarren kasvatti. Joki on kuulunut
elämääni aivan pienestä pitäen ja kuuluu edelleen. Se on elämän virta. Tunnen Kemijoen historiaa ja sen
varren ihmisten elämää. Olen onnekas, kun minulla on ollut mahdollisuus elää sekä merilapissa että
itälapissa lapsuuttani ja nuoruuttani.
Ajatus…
”Mettä on rikas, Joki on rikas, joka tämän ymmärtää sekä vaalii ja säästää näitä rikkauksia saa nauttia
elämänsä näistä kallisarvoisista aarteista.”
